Viha ja katkeruus kumpuavat kilteimmästäkin ihmisestä

Olen oppinut itsestäni paljon viimeisimmän romahtamisen aikana ja sen jälkeen.
Pidän itseäni edelleen kilttinä ja empaattisena ihmisenä. Annan myös anteeksi hyvin helposti.
Kuitenkin olen huomannut että osaan olla myös katkera ja tuntea suurta vihaa ja inhoa sellaisia kohtaan, jotka ovat minua väärin kohdelleet, vaikka ennen kykenin mielessäni antamaan anteeksi ihmisille, hyvin törkeänkin kohtelun jälkeen.

Juuri kävin tästä aiheesta keskustelua erään ystäväni kanssa.
Kun sitä saa tarpeeksi paskaa niskaan maailmalta, niin siinä kiltimmässäkin ihmisessä jokin muuttuu.

En kuulu ihmisiin, jotka ovat verrattavissa "laitosnuoriin", jotka omalla perseilyllään ovat ajaneet elämänsä retuperälle.
Olen kokenut elämässä paljon. Ihan liikaa yhdelle ihmiselle.
Lapsuudesta saakka ympärilleni on osunut myrkyllisiä ihmisiä ja osa heistä on saanut minut tuhlaamaan elämääni vuosia. Tilanne kuitenkin on päättynyt aina siihen, että tien päässä odottaa kova pudotus. Matto on vedetty jalkojen alta liian monta kertaa.

Tunnen tänä päivänä myös tietynlaista inhoa homoja kohtaan. Ja ennen kuin kukaan lukijoista järkyttyy ja pitää minua rasistina tai muuna, niin antakaas kun selitän inhoni ja kerron yhden tarinan, mistä katkeruuteni tiettyjä ihmisiä tai ihmisryhmää kohtaan kumpuaa...

Exäni ilmoitti minulle usean vuoden ja lapsien teon jälkeen, että naiset eivät kiinnostakkaan.
Maailmani, kaikki suunnitelmat tulevaisuudesta haituivat savuna ilmaan.
Oltiin puhuttu jo naimisiin menosta ja muusta. Talojakin oli yhdessä katseltu.
En ollut valmistautunut tilanteeseen lainkaan. Viimeisen vuoden kituutin tuhoon tuomitussa suhteessa. Raivasin tietäni paskan olon läpi ja annoin anteeksi lukemattomia pettämisiä, joita paljastui lähes joka riidan aikaan lisää. Kaiken lisäksi exäni kohtelu minua ja lapsiamme kohtaan erotilanteessa ja sen jälkeen oli suorastaan oksettavaa.

Kuin se ei olisi ollut tarpeeksi, niin viimeisen vuoden aikana ja eron jälkeen exäni antoi minulle aivan järkyttävän kuvan homoista ja heidän tavoista.
Se että suurimmalle osalle homoista tuntui olevan ok, jos mies, jolla on nainen ja lapsia, halusi pettää miehen kanssa. Ei... En hyväksy tilannetta tänä päivänäkään... Varsinkin kun yksi näistä vehtaajista oli myös minun vanha tuttavani.
Exäni myös muuttui luonteeltaan hurjasti, kun hän "tuli kaapista" ensin muka bi-seksuaalina ja lopulta täytenä homona.
Täydellisestä miehestä, lapsiaan rakastavasta isästä paljastui kylmä, itsekäs ja ajattelematon sadisti, joka tuntui nauttivan täysin siemauksin joka kerta, kun itse kärsin henkisestä kivusta niin että romahdin itkemään hysteerisesti lattialle.

Exäni uusilla ystävilläkin meni kauan että he saivat tietää hänen "entisestä elämästään".
Jopa mahdollisilta uusilta kumppaneilta hän pimitti tätä tietoa niin pitkään, kunnes minä kimpaannuin tilanteesta, jossa hän mielestäni häpesi minun ja lasten olemassaoloa.
Kaiken kruunasi lukuisat tilanteet, joissa jopa lapset jäivät kakkoseksi, kun tarjolla oli satunnainen pano.

Kuitenkin ulkopuolisille (sukulaisille ja ystäville) kyseinen ihminen esitti täysin erilaista. Kaikki asiat kääntyivät minun syyksi vaivatta. Olin liian takertuva, kontrolloin hänen elämäänsä... Mitä lie muuta. Kuitenkin kaikessa syyttävä sormi kääntyi minuun. Pahimmista ajoista, kun olin täysin pohjalla, en omista tänä päivänä edes muistikuvia.

Pääpointti on kuitenkin se, että en ole kyennyt antamaan anteeksi kyseiselle ihmiselle ja katkeruus, viha ja inho häntä kohtaan ovat suunnattomat, vaikka erosta on aikaa ja itselläkin jo uusi suhde ja mahtava mies elämässä. Suurin syy tähän on se, että tänä päivänä en ole saanut kunnon anteeksipyyntöä.

Monet anteeksipyynnöt ovat olleet tiuskaisten heitettyjä tai sitten ne on kumottu heti seuraavassa lauseessa; "...mutta mielestäni en ole tehnyt mitään väärää." tai "...mutta en vaan osaa olla oikeasti pahoillani."

Toinen syy on myös se, että en saanut ikinä käsiteltyä asiaa exäni kanssa ja hänen kiertelyiden ja puhumattomuutensa tähden monia kysymyksiä on jäänyt auki.

Suurin näistä kysymyksistä on, "Olinko vuosia vain kulissi, jolla piiloteltiin homoutta sukulaisilta ja muilta?"

Katkeruuteni on juurtunut niin syvälle, että se kantautuu myös muihin homoihin. Koen suunnatonta inhoa nähdessäni homoparin tai vaikka tv-sarjassa ihmisen, joka näyttelee homoa.
Toivon että pääsen joskus katkeruudestani yli niin, että pystyn taas olemaan tätäkin ihmisryhmää kohtaan normaali, hyväksyvä itseni. Tai ehkäpä tutustunkin tähän ryhmään kuuluvaan ihmiseen vähän vaivihkaa ja hän saa annettua minulle erilaisen kuvan.

Täytyy kuitenkin lisätä, että katkeruuteni ei yllä vanhoihin ystäviini, jotka ovat homoja. Eikä myöskään lesboihin, joten toivoa on vielä siitä, että ainakin katkeruus homoja kohtaan tulee katoamaan ajan myötä.

Tällaisia tarinoita olisi useita, mutta nyt käsittelen vain tämän aiheen, sillä se on hyvin ajankohtainen, koska toivun yhä haavoista, joita tuo elämän osa minulle aiheutti.
Pala palalta puran asioita ja ehkä tulen muitakin vastaavia tarinoita käsittelemään blogissani tulevaisuudessa.

Kiitos niille jotka jaksoivat tätä vuodatusta lukea, vaikka siinä käytiinkin läpi joillekkin jopa arkaa aihetta. Toivon, etten kuitenkaan kenenkään mieltä pahentanut, vaikka tekstistäni saattoikin kantautua rajua yleistämistä lukijalle.